Olemme nyky-yhteiskunnassa kännyköiden kautta koko ajan tavoitettavissa, elämänrytmimme on kiihkeää ja monen työ vaativaa. Siksi tarvitsemme välillä vastapainoa. Hetkeä, jolloin voimme keskittyä pelkästään itseemme. Paikkaa, jossa voimme rauhoittua ja kääntää huomiomme sisäänpäin. Sellaisen hetken tarjoaa Les Mills Bodybalance -tunti. Sen liikkeet ovat rauhallisia ja tarkkoja ja niiden tekeminen vaatii keskittymistä ja läsnäoloa.
Uuden sukupolven body&mind-harjoitus Les Mills Bodybalance tunnilla kehittyy lihaskunto, tasapaino, liikkuvuus, koordinaatio ja oman kehon rentouttaminen. Tunnilla tehdään miellyttävän musiikin tahdissa eri tekniikoista, mm. joogasta ja pilateksesta, vaikutteita saaneita liikkeitä. Kaikki Les Mills Bodybalance ohjaajat ovat koulutettuja ja lisensioitu kansainvälisten standardien mukaisesti. He opastavat sinua eri tekniikoiden suorittamisessa.
Kenelle Les Mills Bodybalance sopii? Jokainen meistä tarvitsee joskus aikaa omille ajatuksilleen, rauhallisuutta ja rentoutumista. Jos olet kiinnostunut tämän tyyppisestä harjoituksesta tai tarvitset apua esimerkiksi vatsa- ja selkälihasten vahvistamisessa tai liikkuvuuden ja tasapainon parantamisessa, on Les Mills Bodybalance hyvä harjoitusmuoto sinulle. Tunnille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta harjoittelusta. Tunti on valmiiksi koreografioitu, mikä tarkoittaa sitä että sen rakenne on sama kaikilla ohjaajilla ja se helpottaa sinun oppimistasi.
Les Mills Bodybalancen fyysiset edut Monet sanovat, että Les Mills Bodybalance on muuttanut heidän kehoaan enemmän kuin muut harjoittelumuodot. Tunti on parantanut ryhtiä, vahvistanut lihaksia ja samalla vähentänyt lihaskireyksiä ja stressiä. Säännöllisen osallistuminen tunneille parantaa myös keskittymis- ja koordinaatiokykyä sekä tasapainoa. Les Mills Bodybalance auttaa siis sinua voimaan paremmin! |